Pyhän Henrikin ekumeenisen taidekappelin näyttelyistä vastaa Pyhän Henrikin kappelin kannatusyhdistys ry. Haku on avoin kaikille taiteentekijöille. Kappelin galleriatilaan sopivat niin kuvataiteen, veistosten, valokuvien, tekstiilitaiteen, videotaiteen kuin installaatiotaiteen näyttelyt. Kiinnostavia ovat myös monitaiteen sekä taiteen rajat ylittävät teoskokonaisuudet. Ehdotuksen voi lähettää myös parina tai työryhmänä.
Taidekappeli sijaitsee Turussa Hirvensalon saarella, Meri-Karinan naapurissa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Kävijöitä kappelissa on vuosittain noin 10 000. Arkkitehtuuriltaan ainutlaatuinen Taidekappeli valmistui vuonna 2005. Sisustukseltaan eleetön ja pelkistetty puukappeli tarjoaa erinomaiset puitteet taiteen esiin tuomiselle. Kappelissa järjestetään monenlaisia tilaisuuksia, joiden kävijöitä kiinnostaa myös esillä oleva taide – mm. konsertteja, juhlia, hartauksia ja keskustelutilaisuuksia.
Taidekappelin galleriatila on kappelin etuosassa ennen varsinaista kappelitilaa. Isoja taulutelineitä on käytössä kymmenen, lisäksi pienempiä teoksia voi ripustaa eteisestä kappelitilaan johtavalle käytävälle. Kirkon keskikäytävä on pidettävä vapaana, teokset on sijoiteltava galleriatilaan seinien lähettyville.
Avoimen haun näyttelyjaksot ovat:
Heinäkuu 2023
Elokuu 2023
Syyskuu 2023
Lokakuu 2023
Marraskuu 2023
Joulukuu 2023
Tammikuu 2024
Helmikuu 2024
Maaliskuu 2024
Huhtikuu 2024
Toukokuu 2024
Kesäkuu 2024
Näyttelyjaksot ovat kestoltaan kuukauden pituisia. Avajaiset pidetään pääsääntöisesti heti näyttelyn ripustuksen jälkeen. Näyttelyn asettaja vastaa teosten ripustuksesta, kuljetuksesta, kuljetus- ja näyttelyvakuutuksesta, omista matkakuluistaan sekä avajaisten tarjoiluista.
Kuukauden näyttelyjakson tilavuokra on 1000 euroa (alv 0 %)
Näyttelysopimukseen sisältyvät seuraavat palvelut:
- Näyttelytila ja sen valvonta näyttelyjakson aikana
- Näyttelyjulisteen (A4) tulostus ja jakelu Turussa
- Näyttelytekstin ja teosluettelon oikoluku
- Lehdistötiedotteen ja sähköisen kutsun lähettäminen Taidekappelin tiedotuslistoille
- Tiedottaminen Taidekappelin verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa sekä erillisissä tapahtumakalentereissa ja menovinkkisivustoilla
- Henkilökunnan tuki näyttelyn ripustus- ja purkupäivinä
- Tuki avajaisten järjestelyissä
- Kävijämäärän ja median seuranta, näyttelyn dokumentointi
- Teosvälitys ja näyttelyn oheismateriaalin välitysmyynti (20 % provisio)
Haku tapahtuu sähköpostitse. Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja näyttelyehdotus sekä CV ja työnäytteitä osoitteeseen taide.kappeli@gmail.com 15.11.2022 mennessä. Näyttelyvalinnat tekee Taidekappelin taidetoimikunta.
Lisätietoja: toiminnanjohtaja Aira Kuvaja, p. 0440 550 370, taide.kappeli@gmail.com
