Päivä

08.10.2023
Päättynyt!

Aika

13:30 - 14:30

Tulkoon tie sinua vastaan – virsiä ja lauluja

Konsertissa kuullaan virsiä ja lauluja aina 1500-luvulta tähän päivään saakka. Kauniita melodioita ja lohdullisia tekstejä syventää viola da gamban sielukas ääni. Gambisti Mikko Perkola luo ajattoman ilmapiirin improvisaatioilla, jotka myös kerrostuvat efektilaitteiden avulla. Annamaria Hannosen levollinen lauluääni täydentää hetken, jossa aika pysähtyy.

Vuosisadat vaihtuvat, mutta perusasiat pysyvät. ”Minun ainutlaatuiset tunteeni eivät ole paikkaan tai aikaan sidoksissa. Ne liittyvät ihmisyyteen; ne ovat yleisiä, mutta niiden yleisyys ei vähennä niiden ainutlaatuisuutta”, kuvaa Hannonen suhdettaan näihin lauluihin. ”Näiden virsitekstien ja melodioiden hoitavuus syntyy myös siitä satojen vuosien virsiperinteestä ja ylisukupolvisesta merkityksestä eri ihmisten ja kansojen kohtaloissa.” Kuten gambisti Mikko Perkola sanoo, laulut ovat lohduttavia, koska ne osoittavat, ettemme ole tunteinemme ja kokemuksinemme yksin.

Mitä musiikkia kuuntelen, kun en enää itse sitä pysty valitsemaan tai siitä kertomaan? Konsertin yhteydessä kerrotaan Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry:ssä tehtävästä työstä ja Musiikitahdosta. 

Konsertissa kuullaan lauluäänen lisäksi viola da gambaa. Viola da gamba on kehittynyt 1400-luvulla, ja se oli hyvin suosittu 1600-1700 luvuilla. Gamban ääni on sielukas ja soittimena se on hyvin monipuolinen. Viola da gambaa soitetaan jousella tai näppäillen ja sitä pidetään polvien välissä kuten selloa. Instrumenttina se on kuitenkin lähempänä kitaraa tai luuttua.  

Konserttia on kuvattu matkaksi,  joka vie  johonkin kauas, syvien tunteiden virtaan. ”Olisin jo valmis puhumaan mestaruudesta, loistavasta tulkinnasta, eläytymisestä ja äänen kvaliteetista. Itse duo toimi kuin unelma, molemmat taiteilijat ymmärsivät toisiaan. Perkolan sovitukset  ja improvisaatiot olivat vertaansa vailla. Kuolematon elämys!” (Aamuposti 4.3.2019)

Konserttiin on vapaa pääsy. Kappelin ladyjen kahvio. Tervetuloa!