Päivä
11.10.2026
Päättynyt!
Aika
13:30 - 14:30

Tule mukaan laulamaan! Siionin virret

Suomessa eri herätysliikkeillä ja kirkkokunnilla on rikas hengellinen musiikkiperinne. Tervetuloa tutustumaan ja laulamaan mukana joka kuun toinen sunnuntai!

Körttiläisyyden eli herännäisyyden musiikkiperinne perustuu säestyksettömään ja yhteisölliseen kansanveisuuseen. Sen ytimessä ovat Siionin virret, jotka ovat laulettuja rukouksia.

Kerttu Vihantola

Kokoelma sisältää 223 virttä, joista monet ovat peräisin jo 1700-luvun lopulta. Niitä käytetään ennen kaikkea seuroissa ja Herättäjäjuhlilla. Virsistä on olemassa myös uudempi, vuonna 2016 uudistettu laitos.

Jukka Hautala

Körttiveisuulle on ominaista säestyksettömyys. Sävelmiä saatetaan ”niekuttaa” eli koristella apusävelillä. Säkeiden välillä pidetään pieni tauko, mikä antaa aikaa veisatun tekstin sisäistämiselle.

Mukana veisaamassa Kerttu Vihantola ja Varissuon Veisaajat sekä Jukka Hautala, joka myös kertoo körttien musiikkiperinteestä.

Tervetuloa siis kokemaan, miltä tuntuu kuulla ja veisata Siionin virsiä! Mitä Siionin virret ovat? Ja mitkä ovat niitä yhdistävät tunnistavat piirteet? Minkälaista asennetta ja ajattelua virret sisältävät? Onko virsien joukossa jotakin yllättävää?

Varissuon Veisaajat