Päivä

13.08.2023
Päättynyt!

Aika

16:00

Roni Leppä: Pieni taivas

Roni Leppä laulaa Elvis-gospelia ja suomalaista hengellistä musiikkia.

Vuonna 1984 syntynyt Roni tulee Kouvolasta. Roni on sanonut, että laulaminen on hänelle kuin hengittäminen, elinehto. Roni on tunnettu Elviksen laulujen tulkitsijana ja myös taitava kitaristi.

Roni oli ujo ja hiljainen lapsi, joka rakasti musiikkia ja hevosia. Nuorena itseluottamusta antoivat harrastukset karate ja karaoke. Kovien elämänkokemusten vastapainona Ronilla on ollut myös kannustavia ihmisiä.  

Lahjakkuus ja ahkera harjoittelu synnyttivät muusikon. Sana kaunisäänisestä laulajasta kiiri ja toi esiintymisiä. Monen sydämessä Roni sai sijan tv:n Voice of Finland -kisassa vuonna 2014 turkulainen Michael Monroe valmentajanaan. Roni esiintyy usein yksin, mutta esim. tänä vuonna hän on tehnyt tribuuttina Elviksen Aloha-konserttia ison bändin kanssa. 

Usko on aina ollut juureva, luonteva osa Ronia. Romaniverensä myötä hän tuntee vapaiden suuntien hengellisen musiikin. Taidekappelilla kuullaan Ronin ensimmäinen kokonaan gospelille omistettu konsertti, jossa hän myös kertoo elämänpolustaan. Ronin esittelee Riitta Virtanen, joka on Suomen Elvis-kerho KEA:n sihteeri.

Konsertin kestää tunnin. Liput 10 € (lapset, nuoret, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset 7 €), lisätiedot ja varaukset 040 7171 310. Lippuja myös ovelta. Kappelin ladyjen kahvio.

Ronilla on viikon 32 viikonloppuna toinenkin konsertti Turun seudulla,
la 12.8. klo 20 Roni Leppä – Hunk O’ Love, Cafe Kajutan, Pargas Parainen.