Päivä

02. - 28.09.2023
Päättynyt!

Aika

Koko päivä

Pekka Vallittu: Roomasta Turkuun ja yliopistoonkin – Roma Aboam atque in universitatem

Pekka Vallittu (synt. 1965) on koulutukseltaan hammasteknikko sekä protetiikan ja purentafysiologian erikoishammaslääkäri ja hammaslääketieteen tohtori. Hän on Turun yliopiston biomateriaalitieteen professori. Tutkijan ja professorin laaja-alaisen työn ohessa kuvien tekeminen maalaamalla ja valokuvaamalla on ollut keskeisessä osassa hänen elämäänsä kouluajoista saakka.

Vallittu on pitänyt tai osallistunut kymmeneen yksitys- tai yhteisnäyttelyyn. Maalaukset ovat kankaalle tehtyjä abstraktis-ekspressionistisia öljyväritöitä, joissa paksuilla värikerroksilla on aikaansaatu voimakkaita pintakuvioita. Tässä näyttelyssä ”Roomasta Turkuun ja yliopistoonkin – Roma Aboam atque in universitatem” on esillä 12 öljyvärimaalausta, joiden aiheet liittyvät Rooman muutaman keskeisen kohteen innoittamana myös Turkuun ja yliopistonmäelle. Näyttely tuo positiivishenkisten ja vaaleasävyisten teosten symboliikan kautta esille myös hämmästyksen ja huolen Turun yliopistossa käynnissä olevaan keskusteluun muun muassa Seilin kohtalosta osana yliopistoa ja saaristomeren tutkimusta.

Avajaiset perjantaina 1.9. kello 17–19, tervetuloa!

Yhteystiedot

pekkavallittu@gmail.com

pekka.vallittu@utu.fi

040 574 8200

www.pekkavallittuart.com