Hannu Konolan muistonäyttely
Taidekappelin isä, rovasti ja taiteilija Hannu Konola syntyi Oulussa 31.3.1943 ja kuoli Turussa 13.10.2020. Lokakuussa 2021, kun Konolan kuolemasta tulee kuluneeksi vuosi, Taidekappeliin tulee hänen muistonäyttelynsä.
Konola kävi koulunsa Kuopiossa, opiskeli teologiaa Helsingissä ja vihittiin papiksi 1970 Turussa. Siitä lähtien Turku oli hänen kotikaupunkinsa, ja hän työskenteli pappina Turun Maarian seurakunnassa sekä tuomiokirkkoseurakunnassa. Koko tämän ajan hän sivutoimisesti kehitti itseään taidemaalarina. Roolit vaihtuivat vuonna 1979: hänestä tuli päätoiminen taiteilija ja sivutoiminen pappi. Hän toimi pitkään Rannikkolaivaston sotilaspappina Turussa.
Kuvataiteilijana Konola tuli aluksi tunnetuksi erityisesti öljyvärimaalauksistaan ja grafiikan töistään. Monessa niistä näytti olevan mukana uskoon liittyvää ajattelua, usein humoristisesti tai ilkikurisestikin esitettynä. Milloin oli itse piru kuvioissa mukana, milloin kaukaa tähyilty enkeli miltei kiinni etsijässään.
Vuonna 1988 Konola kutsuttiin toteuttamaan lasimaalaus Juankosken kirkkoon. Tulos oli kirkkovuoden mukaan vaihtuvine osineen uraauurtava. Sen jälkeen lasimaalauksista tuli hänen taiteellisen työnsä pääuoma. Lasimaalauksia syntyi kirkollisten rakennusten lisäksi teollisuuden ja liike-elämän tiloihin. Taidekappelissa on Konolan 12 metriä korkeat lasireliefit “Passio” ja Jubilate”.
Turun Hirvensalossa sijaitsee vuonna 2005 valmistunut Taidekappeli. Konola ei ole sitä suunnitellut, vaan arkkitehti Matti Sanaksenaho, mutta Konola oli ajatuksen isä ja hankkeen keskeinen edistäjä, itse “Mr. Taidekappeli”.
Muistonäyttelyssä on esillä 27 Konolan teosta. Yksi on lasiteoksen pienoismalli, muut maalaustaidetta. Teoksia on 1970-luvulta alkaen eri vuosikymmeniltä aina vuoteen 2019. Ne on lainattu näyttelyä varten yhteisöiltä ja yksityishenkilöiltä.
Konolan teoksissa on rinnan useita tyylisuuntia, kuten naivismia, surrealismia, symbolismia sekä tarinan kerrontaa kuvataiteen keinoin. Mukana on myös abstrakteja töitä. Maisemat ovat kaukana arkitodellisuudesta, satujen maassa taivas on sinistäkin sinisempi, taivaalla on poutapilviä ja kedon kukkarunsaus on paratiisimainen. Kuvauksen kohteena on ihminen elämän ristiaallokossa, esiin tulee hyvän ja pahan välinen kamppailu ihmisestä.
Avajaiset pe 1.10.2021 klo 18, tervetuloa!